Raamattutunti Päällystön hengellisillä päivillä 11.9.10

Hannu Niskanen

MIES JA USKO

Eräs kuva

”Olen tulilinjan räiskeessä ja pakkasessa polvistuneena kuolettavasti haavoittuneen talvisodan komppaniani pojan, suomalaisen työmiehen sairaankuljetusahkion äärellä. Jännitän kuuloni, saadakseni selvän hänen heikosta kuiskauksestaan: ”Luutnantti, pääseekö tällainen tavallinen mies taivaaseen? Taivaaseen, tästä pakkasesta ja kiehuvasta tuliaseitten noidankattilasta?” - ”Pääsee, pääsee, Jeesuksen ristinkärsimisen ja voiton tähden pääsee, vakuutan veljelle merkillinen riemu sisimmässäni. Saan vastaukseksi kirkastuneen hymyn ja: ”Hyvä on, minä menen sitten sinne.” - Ja muutaman hetken kuluttua, ennen kuin ehti edes JSP:lle lääkärien hoivaan, hän oli siellä - taivaassa.”

Näin muisteli Lapuan ensimmäinen piispa Eero Lehtinen erästä sotakokemustaan, jossa tulee vahvasti esille aiheemme - mies ja usko. Usko ilmeni tuossa tilanteessa itsensä antavana rakkautena ja luottamuksena evankeliumin ydinsanomaan, Jeesuksen sovintokuolemaan ristillä ja hänen ylösnousemukseensa kuolleista. Siinä toteutui Paavalin Jeesusta tarkoittava ajatus 2 Kor. 5:5:sta ”Hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä”.

Ihmisen usko

Kun pohdimme teemaa Mies ja usko, on kysyttävä ensiksi, onko olemassa jotain erityistä miehen uskoa, joka poikkeaisi jotenkin naisen uskosta?  Jos haluat selvittää, millaista on miehen usko, lue Raamattu, mieluiten kannesta kanteen. Raamattu on Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta syntynyt kirja, jonka vanhan kristinopin sanaa käyttääksemme ”pyhät Jumalan ihmiset” kuitenkin ovat kirjoittaneet. Tietojemme mukaan nämä ihmiset olivat kaikki miehiä. Raamatussa on siis vahva ”miesnäkökulma”. Se näkyy yhä vahvasti esimerkiksi juutalaisuudessa. Jos kymmenen miestä on koolla, seurakunta on koolla, ja jumalanpalvelus voidaan toimittaa. Naisten määrällä ei tässä yhteydessä ole mitään merkitystä.  

Miehelle on kuitenkin luomisesta alkaen tunnusomaista, että hän on kiinnostunut naisesta. Nainen on miehelle tärkeä. Siksi Raamatussa tietysti puhutaan paljon naisesta. Näin Raamatun kirjoittajien miehinen näkökulma ikään kuin avautuu koko ihmistä koskevaksi, aivan kuten esimerkiksi englannin kielessä miestä tarkoittava sana on perustana, kun puhutaan ihmiskunnasta, man - mankind. Jos katsomme Raamatun alusta luomiskertomusta, huomaamme, että sana adam tarkoittaa sekä miestä että ihmistä.

Huolimatta edessä todetusta miesnäkökulmasta, Raamatussa ei kerrota mistään erillisestä miehen uskosta. On vain yksi pelastava usko - niin miehelle kuin naisellekin. Apostoli Paavali kirjoittaa Gal. 3:26-27: ”Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi”.

Miehen ja naisen välillä on epäilemättä eroavaisuuksia, alkaen biologisista eroista, mutta verrattomasti tärkeämpää on jo luomisesta alkaen ollut miehen ja naisen olemuksellinen yhteys.

Luomiskertomuksessa 1. Ms. 1:27todetaan: ”Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” Vapahtajamme muistutti tästä Matt. 19:4:ssa: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?”

Hidas puhumaan

Tämän peruslähtökohdan jälkeen voimme kuitenkin kysyä, onko miehen tavassa uskoa tai ilmaista uskoaan jotain, nimenomaisesti miehelle tyypillistä. En usko tässäkään mihinkään ehdottomiin rajoihin, mutta arvelen, että on joitakin asioita, jotka ehkä ovat miehille hieman tunnusomaisempia kuin naisille.

Usein esimerkiksi sanotaan, että naiset ovat luonnollisten lahjojen puolesta verbaalisesti, siis puheessa, miestä taitavampia. He osaavat paremmin ilmaista tunteitaan ja puhua asioistaan. Tämä auttaa heitä selviytymään miehiä paremmin elämän kriisitilanteissa. Myös uskon ilmaisemisessa moni nainen on avoimempi.

Tämän puhumiseen liittyvän miehisen ongelman toi esiin jo Mooses, kun Jumala kutsui hänet kansansa johtajaksi, 2 Ms. 4:10: ”Herra, minä en ole koskaan ollut hyvä puhuja enkä ole nytkään, vaikka sinä olet puhunut minulle. Minulla on hidas puhe ja kankea kieli”.

Sama kuva miehistä tuntuu olleen myös legendaarisella Iisalmen rovastilla, kirjailija Juhani Ahon isällä, Theodor Brofeldtillä. Kerran hän pääsiäissaarnassaan selitti sitä, miksi Jumala lähetti naiset ensimmäisinä tyhjälle haudalle. Rovasti sanoi tähän tapaan: ”Jos miehet olis tullu ensmäesinä, ne oes vuan katellu ja äemistelly. Vuan kun akat tulj ja näk, mitä on tapahtunu, niin ne kun keräs hammeenhelemat ja lähti juosta liähöttämmään, niin kohta koko mualima ties, että Kristus on ylösnoussut”.

Toisaalta on muistettava, että monet miehet ovat olleet loistavia puhujia. Hengellisen puheen kohdalla niin mies kuin nainenkin on viime kädessä Jumalan varassa. Jumalan sanan julistus on kuollutta, merkityksetöntä, vaikka se olisi täynnä raamatunlauseita, jollei Pyhä Henki tee julistettua sanaa eläväksi sanaksi. Hengen johdatuksessa huonokin puhuja voi olla Jumalan työtoveri. Tätä olen ajatellut, kun olen huomannut, miten paljon radiohartauksia arvostellaan. Kokemukseni on, että ns. huonokin hartaus voi palvella jotain ihmistä, eikä loistavinkaan puhuja kykene puhuttelemaan kaikkia.

Salattu opetuslapseus

Uudesta testamentista otan seuraavaksi esille kaksi miestä, jotka tietyllä tavalla liittyvät samaan joukkoon Mooseksen kanssa. Jerusalemin suuressa neuvostossa oli Joosef-niminen, Juudean Arimatiasta kotoisin oleva, varakas ja arvossa pidetty mies. Hänestä Johanneksen evankeliumissa (19:38) todetaan, että ”Hän oli Jeesuksen opetuslapsi, joskin salaa, sillä hän pelkäsi juutalaisia”.

Salaisen opetuslapseuden ajatus liittyy myös Nikodemokseen. Hän oli arvostettu fariseus, kirjanoppinut ja hallitusmies. Nikodemos tuli Jeesuksen luo yöllä, ja sai oppia uudestisyntymisen salaisuuden (Joh. 3). Ehkä Nikodemoskin pelkäsi tai ainakin halusi käydä keskustelua uskonasioista hiljaisesti ja salaisesti. Myöhemmin, kun fariseukset halusivat pidättää Jeesuksen, Nikodemos tietyllä tavalla asettui Jeesuksen puolelle: Hän sanoi (Joh. 7:51): ”Eihän meidän lakimme mukaan ketään voi tuomita, ennen kuin on kuultu häntä ja otettu selville, mitä hän on tehnyt”. Muut fariseukset tukkivat kuitenkin Nikodemoksen suun tylyllä huomautuksellaan ja Nikodemos vaikeni. Hän pysyi salaisena opetuslapsena.

Varmaan nykyisinkin Jeesuksella on erilaisten pelkojen tähden tällaisia salaisia opetuslapsia, kenties erityisesti miesten joukossa. Joku pelkää uskovaisen leimaa, toinen uskovaisuuteen liitettäviä todellisia tai kuviteltuja vaatimuksia. Tiedän, että on paljon miehiä, jotka kokevat vieraaksi seurakuntien toimintatavat. Kun olin pienen seurakunnan kirkkoherra, huomasin, että hautajaisten muistotilaisuuksissa naiset istuivat tiukasti sisällä, mutta miehet usein halusivat seisoskella omissa porukoissaan ulkopuolella. En usko, että seurakuntatalon ovi kuitenkaan oli jonkinlainen uskon ja epäuskon raja. Paikallaan istuminen, virsien veisaaminen ja puheiden kuuntelu ei välttämättä ole ”miesten juttu”.

Mieleeni on jäänyt eräs mies, jonka olin tavannut vain kerran, käydessäni onnittelemassa häntä merkkipäivänä. Hänen vaimonsa kyllä kävi seurakunnan tilaisuuksissa, mutta mies vaikutti kerta kaikkiaan uskonnottomalta. Kerran menin tapani mukaan sairaalaan tapaamaan potilaita ja eräässä huoneessa oli tämä mainittu mies. Kun astuin ovesta sisään, mies sanoi: ”Kuule pappi, minä tiedän, että joudun helvettiin, jos Jumala ei ole armollinen. Voitko antaa minulle Herran pyhän ehtoollisen”. Ajattelen, että hän oli Jeesuksen salainen opetuslapsi. Edes hänen vaimonsa ei ehkä tiennyt siitä. Tässä maassa siis on paljon Kristuksen salaisia opetuslapsia. Siksi kannattaa olla hyvin varovainen ihmisiä arvioidessaan. Itse asiassa yksin Herramme näkee ja tutkii ihmisen sydämen syvyydet. ”Minä tutkin sydämet ja ajatukset”, hän sanoo Ilmestyskirjan 2:23 mukaan.

Meillä Suomessa on hengellisiä suuntia, joissa uskoa mitataan juuri puhumisella. Saattaa kuulla jonkun sanovan toisella: puhuhan tai todistahan sinäkin, ettei mene yöunet! On myös toisenlaisia painotuksia. Itse olen tavannut Pohjois-Savossa körttiukkoja, jotka ovat hyvin varovaisia puhumaan uskostaan. Taustalla on ajatus, että jos kristillisyys ei näy minun elämästäni, niin asiaa ei paljon puheella voi korjata. Myös esimerkiksi sanaa Jumala, ei mielellään lausuta. Taustalla on vanhatestamentillinen pelko siitä, ettei pyhää nimeä vain turhaan lausuttaisi. Muistan piispa Kalevi Toiviaisen usein sanoneen, että meillä tässä kirkossa on kyllä riittävästi sanan julistajia, mutta sanan tekijöistä on jatkuva pula. Tietysti kaikkia tarvitaan.   

Mainitut kaksi Raamatun miestä, Josef Arimatialainen ja Nikodemos, rohkaiskoot kuitenkin kaikkia arkoja uskovia. On tärkeä muistaa, että usko Kristukseen on Jumalan Pyhän Hengen työ. Sitä ei luonnollinen, Jumalasta poiskääntynyt ja hänestä lakkaamatta eroon pyrkivä, langennut ihminen ei voi itse saada aikaan. Mutta Jumalan Henki puhaltaa, missä tahtoo. Jumala tekee meissä työtään eri tavalla. Hän antaa myös erilaisia armolahjoja. Joku on julistaja, toinen palvelee rakkauden tekojen kautta jne.

Toiminnallinen usko

Jeesuksen ristinkuoleman jälkeen, kun monet opetuslapset olivat paenneet lukkojen taa, Joosef kuitenkin astui esiin ja rohkeni mennä Pilatuksen luokse pyytämään Jeesuksen ruumista haudattavaksi. Kaikkein pimeimmällä hetkellä tämä salainen opetuslapsi otti riskin ja kävi työhön sekä antoi itselleen hakkauttamansa hautapaikan Jeesuksen haudaksi. Mielenkiintoista on, että nyt myös Nikodemos astui esiin. Joh. 19:39 alkaen kerrotaan: ”Paikalle tuli myös Nikodemos,se mies, joka ensi kerran oli käynyt Jeesuksen luona yöllä, ja hänellä oli mukanaan sata mittaa mirhan ja aaloen seosta. Miehet ottivat Jeesuksen ruumiin ja kietoivat sen käärinliinoihin pannen mukaan tuoksuaineita, niin kuin juutalaisten on tapana tehdä haudatessaan vainajansa”.

Miehille on ehkä luontevampaa, jos he voivat toimia, tehdä jotain käsillään Jumalan kunniaksi. Kun maaseurakunnissa vieläkin usein saattoväki peittää haudan, niin olen usein seurannut, millä kunnioituksella ja hartaudella miehet tarttuvat lapioihin ja lopuksi viimeistelevät hautakummun kauniiksi havuilla.  Entisessä kotiseurakunnassani toimii myös seurakunnallisesti aktiivien miesten joukko miesten joukko, joka käy tekemässä polttopuita ja muita pikkuhommia yksinäisille vanhuksille. Tässä yhteydessä on aihetta ottaa esille myös viime sotiemme kokemukset.

Talvisota vaikutti syvällisesti muiden ohella pappeihin. He joutuivat nimittäin jättämään tutun kirkossakävijöiden pari prosenttia ja lähtemään maailmaan. Seurakunnaksi tuli sataprosenttinen suomalaisen miesten jyhkeä maailma. Nämä tavalliset suomalaiset nuoret miehet olivat monesti niitä, joita ei kirkossa näkynyt, vaikka he – monien pappien mielestä tosin vain muodollisesti - olivat kirkon jäseniä. Papeille oli suuri yllätys, että nämä tavalliset suomalaiset miehet osallistuivat aktiivisesti hengellisiin tilaisuuksiin, veisasivat ja rukoilivat, tulivat suurin joukoin ehtoolliselle ja täyttivät velvollisuutensa esimerkillisellä tavalla. Kaveria ei jätetty. Papit joutuivat huomaamaan, että Jeesuksella oli paljon salaisia opetuslapsia. Sodan äärimmäisissä oloissa se puhkesi esiin ja siellä moni koki hengellisen elämän syventymistä. Rintamalla raportoitiin jopa hengellisistä herätyksistä.

Miehen kiusaukset

Eräs tapa lähestyä miehen uskoa, on kysyä, millaisia uhkia siihen kohdistuu? Millaisia kiusauksia erityisesti mies joutuu kohtaamaan. Luther on sanonut, että miehen eri ikäkausiin liittyy erilaisia kiusauksia. Niinpä hänen mukaansa nuorta miestä houkuttavat erityisesti seksuaalisuuteen liittyvät kiusaukset.

Seksuaalisuus sinänsä on myönteinen asia, Jumalan lahja ihmiselle. Ihminen luotiin mieheksi ja naiseksi. Kristinuskoon usein liitetty seksuaalikielteisyys on tullut kristinuskoon hellenismistä, joka halveksi kaikkea aineellista, maallista. Hellenismissä sielu ja ruumis erotettiin toisistaan. Ruumis oli arvoton sielun vankila.. Juutalaisuudessa ei ollut näin. Luodessaan ihmisen, Jumala puhalsi häneen elämän hengen ja niin hänestä tuli elävä sielu. Juutalaisuudessa sielu, nefes, tarkoittaa siis Jumalan luomaa ihmisen kokonaisuutta.

Vaikka seksuaalisuus on kristinuskon valossa sinänsä myönteinen asia, se voi myös vääristyä tuhoisaksi voimaksi. Se on kuin tuli – oikein käytettynä hyvä mutta väärin käytettynä tuhoava. Siksi erityisesti nuorta miestä koskettaa tähänkin asiaan liittyen kysymys: ”Miten nuorukainen pysyy oikealla tiellä (Ps. 119:9). Tai kuten vanhassa käännöksessä kirjoitettiin: ”Kuinka voi nuorukainen pitää tiensä puhtaana?” Psalmissa vastataan: ”Siten, että noudattaa sinun sanaasi”. Se ei kuitenkaan ole helppoa ja eri tavoin me kaikki lankeamme. Oleellista on se, että pyrimme sanan varassa, Kristuksen veren turvissa kilvoittelemaan syntiä vastaan. Kristuksella on paljon anteeksiantoa ja hän myös antaa uutta voimaa kilvoitukseen sille, joka häneen turvautuu.

Pelkästään nuoren miehen kiusauksesta ei kuitenkaan ole kyse. 1. Ms. 38:ssa on kertomus Juudasta ja Tamarista, jota ei juuri seuroissa tai jumalanpalveluksissa käytetä. Jaakobin pojalla Juudalla, heimonsa johtajalla ja tuomarilla, oli kolme poikaa. Tamar tuli perheeseen vanhimman pojan vaimoksi. Tamarin mies kuoli ja leski avioitui lain säädösten mukaan miehensä nuoremman veljen kanssa, joka myös kuoli. Tässä vaiheessa Juuda ei halunnut antaa Tamarille nuorinta poikaansa, vaan ajoi miniän tiehensä, joka muinaisissa itämaisissa oloissa oli kauhea asia. Siksi Tamar alkoi hautoa kostoa. Hän pukeutui portoksi ja vietteli eräässä tilanteessa appiukkonsa. Myöhemmin toimitettavan maksun pantiksi Tamar sai Juudalta tämän vallan merkit, sinettisormuksen ja sauvan.

Muutaman kuukauden kuluttua Juuda istui käräjiä ja hänelle tultiin kertomaan, että hänen miniänsä on harjoittanut haureutta ja tullut raskaaksi. Tuomio tuli välittömästi. Juuda määräsi miniänsä poltettavaksi. Silloin Tamar näytti Juudalta pantiksi saamiaan esineitä ja kertoi, että hän on raskaana niiden omistajasta. Nyt oli Juudan vuoro kalveta. Hän joutui perumaan tuomionsa ja tunnustamaan, että tämä nainen oli oikeassa. Vaikka se oli nöyryyttävä tunnustus, se kuitenkin oli miehen teko. Juuda otti nyt Tamarin hoiviinsa ja piti hänestä huolen. On ihailtavaa, jos mies voi tunnustaa omat syntinsä, tehdä parannuksen ja hyvittää aiheuttamansa pahan.

Keski-ikäisen miehen suurin houkutus Lutherin mukaan liittyy rahaan ja omaisuuteen. Mies haluaa tulla rikkaaksi! Hän joutuu helposti mammonan pauloihin ja alkaa palvoa jumalanaan sellaista, mikä kerran katoaa ja otetaan pois. Jälleen on todettava, etteivät raha ja omaisuus sinänsä ole pahoja, vaan Jumalan hyviä lahjoja. 1. Ms. 24:35:ssa on Abrahamin palvelijan sana: ”Herra on suuresti siunannut isäntääni, tehnyt hänet rikkaaksi ja antanut hänelle lampaita, vuohia ja nautakarjaa, kultaa ja hopeaa, orjia ja orjattaria, kameleita ja aaseja”. Saarn. 5:18 sanotaan: ”Jumalan lahja on sekin, että hän antaa rikkautta ja omaisuutta ja sallii ihmisen käyttää sitä ja saada siitä osansa ja iloita kaiken vaivannäön keskellä”. Tämä on Vanhan testamentin selkeä linja, vaikka se myös varoittaa rikkauteen kätkeytyvistä vaaroista ja korostaa kohtuutta. ”Älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan. Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen. Jos saan kovin paljon saatan kieltää Jumalan… (Snl 30:8-9).

Uudessa testamentissa rikkauden kritiikki kuitenkin kasvaa ja mammonan vaaroista varoitetaan toistuvasti. Ottamatta näitä kohtia tarkemmin esiin, viittaan Kylväjä-vertaukseen, rikkaaseen nuorukaiseen, lesken ropoon, rikkaaseen maanviljelijään, joka kokosi suuret määrät viljaa aittoihinsa. Kovin sana kaiketi on 1. Tim. 6:10: ”Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä”.  Kuitenkaan Uudessa testamentissakaan ei rikkautta sinänsä tuomita. Oleellista on omaisuuden oikea käyttö. Esimerkkinä mainittakoon Sakkeus, jolle Jeesuksen kohtaamisesta seurasi myös uudenlainen suhde rahaan. Paavali taas antoi meille esimerkin järjestämällä ensimmäiset ”yhteisvastuukeräykset” Jerusalemin seurakunnan köyhien hyväksi.

Vanhan miehen suurin kiusaus Lutherin mukaan on se, että hän haluaa tulla hurskaaksi ja se lienee lopulta kaikkein vakavin kiusaus. Tärkeä on ymmärtää oikein tämä ajatus. Kyllä Jumala varmasti tahtoo, että noudatamme hänen tahtoaan, että kilvoittelemme ”miehuullisesti”, että luemme sanaa ja pidämme kiinni rukouselämästä. Jälleen kuitenkin sinänsä hyvä asia voi vääristyä vastakohdakseen. Näin käy, jos alamme kuvitella olevamme muita parempia, kuten fariseus temppelissä. Seksuaalisuuden ja rikkauden houkutuksiin langenneelle ihmiselle saattaa katuminen ja parannuksen teko olla helpompaa kuin hänelle, joka on mielestään hyvä! Omavanhurskaus ja Kristuksen lahjavanhurskaus ovat kuitenkin kuin tuli ja vesi, ne kerta kaikkiaan sulkevat pois toinen toisensa. On syytä palauttaa mieleen, mitä oikea pyhittyminen on – se on alati syvenevää synnin ja armon tuntoa.

Riittävä usko

Olen edellä ottanut esille joitakin viitteellisiä näkökohtia teemaan mies ja usko. Olen arvellut, että miehelle on tyypillistä jotenkin sisäänpäin kääntynyt usko. Mies – ainakaan suomalainen - ei ole erityisen pystyvä puhumaan uskostaan. Montaa uskovaa miestä voi luonnehtia Jeesuksen salaiseksi opetuslapseksi. Luontevinta monelle miehelle on ilmaista uskoaan teoillaan – huolehtimalla läheisistään, auttamalla naapuriaan, rakentamalla yhteistä hyvää. Eräs sota-ajan pappi kuvasi suomalaisen miehen uskoa sanomalla sen olevan uskoa armolliseen Jumalaan ja siitä seuraavia rakkauden tekoja – Kaveria ei jätetä! Miehellä on myös erityisiä kiusauksia, jotka liittyvät seksuaalisuuteen, omaisuuden houkutuksiin ja pyrkimykseen selviytyä ilman Kristusta omaan hyvyyteen luottaen. Ja kun mieskin on vain ihminen, niin lankeemuksia tulee.

Riittääkö sitten miehen usko?  Voidaan sanoa, että vahvinkin usko pelkistyy lopulta vain yhdeksi pyynnöksi: ”Herra armahda”. Raamatussa puolestaan vakuutetaan: ”Joka huutaa avuksi Herran nimeä, se pelastuu” (Apt. 2:21). Silloin ihan tavallinenkin mies pääsee taivaaseen Jeesuksen ristinkärsimisen ja voiton tähden.